Mukavaa joulukuuta! Tänään julkaistaan Tim Holtzin blogissa uusi joulukuun tagiohje, ja ehdin kuin ehdinkin saamaan marraskuun tagini valmiiksi ennen uuden ohjeen jul…
Skräpätessä otsikko on yleensä se elementti, jonka laitan paikoilleen aivan viimeisenä. Toki ajatus sopivasta otsikosta pyörii mielessä jo pitkin matkaa, mutta lopullise…
Vaikka paperiaskartelu on lempiharrastukseni, on välillä mukava tehdä myös muunlaisia käsitöitä. Tampereen käsityömessuilta tuli hankittua mm. metallilankaa ja ontelokud…
Tänä viikonloppuna järjestetään Tampereella Suomen suurimmat kädentaitomessut. Osallistuin itse tapahtumaan vuosi sitten ensimmäisen kerran ja hämmästelin messujen laaj…
Kynttilät kuuluvat ehdottomasti tähän vuoden pimeimpään aikaan. Niiden lämmin ja pehmeä valo luo tunnelmaa ja tekee synkästä ja sateisesta illasta paljon mukavamman. K…
Inspired Blueprints -mallipiirros nro 109 on julkaistu. Käy katsomassa tämän linkin takaa, miten design team on haastetta tulkinnut! Inspired Blueprints sketch no. 10…
1-2-3 Get Scrappy! has revealed the November challenge grid : 1-2-3 Get Scrappy! on julkaissut marraskuun haasteruudukon : For a stencil lover like me it was qui…
Marraskuun sateiset, pimeät ja harmaat päivät ovat mitä parhainta aikaa askartelulle. Jos joulukortit ovat vielä suunnitteluasteella (kuten minulla!) ehdotan, että tartu…







