03 March, 2013

Muovipussin muutos - Plastic bag makeover

Vantaan Aikuisopiston kevään kurssikalenterissa oli mielenkiintoinen kurssi, "Muovipussin muutos". Muistelin vuosia sitten pysähtyneeni Kaapelitehtaan kierrätystapahtumassa työpajaan, jossa silitettiin muovipusseja yhteen, ja näistä valmistettiin pussukoita, kasseja ja koruja. Tuolloin en itse kokeillut tekniikkaa, joten tähän kurssitilaisuuteen piti tarttua!

Kurssi kesti kaksi arki-iltaa ja yhden lauantaipäivän. Ensimmäinen kurssitapaaminen pari viikkoa sitten meni minulta vähän sivu suun orastelevan flunssan ja kuumeen takia, mutta ehdin tänä viikonloppuna vielä hyvin saada juonesta kiinni. Kiitos tästä kuuluu toki taitavalle opettajallemme Maijalle, jonka ohjeilla ja vinkeillä pääsin perjantai-iltana mukavaan tekemisen vauhtiin.

Valtaosa kurssiajasta kului työstettävien muovipintojen tekemiseen, eli muovipussien silittämiseen. Jätin tarkoituksella ompeluhommia kotiin tuotavaksi, sillä silittäminen sujui hyvin tilavilla työpöydillä ja suurilla silitysalustoilla. Tosin varsin pian huomasin, että muovipussien silittäminen vaatii tekijältään aika lailla kärsivällisyyttä: Mikäli ei malttanut siirtyä alhaisista silityslämpötiloista rauhallisesti kuumempiin lämpötiloihin ja väänsi heti raudan nupit kaakkoon, tuloksena oli hallitsemattomasti käyttäytyvä, kutistunut ja ruttuinen muovimytty. Minulle uuden materiaalin käsittely vaati siis hieman totuttelua!

This weekend I took a super interesting workshop; "Plastic bag makeover". On this two evening, one full day class I learned a great new technique: we ironed layers of plastic bags (with a sheet of baking paper between iron and plastic) until they fused together. From this we made e.g. toiletry bags, totes, and jewellery.

During this weekend I spend most of the workshop hours on ironing. I was surprised how long it took to make a sheet of 'fabric' that could be used for the different projects. It became very clear that this technique does not just take some practice but also a lot of patience: Every plastic bag acted differently in the process, and the only way for getting decent results was to start ironing with very low heat and increase the heat very slowly. If you start with turning your iron to maximum heat you will get a unmanagable, wrinkled, shrunk bundle of plastic and not a workable, flat plastic sheet.




Kurssilaisten käytettävissä oli myös kaksi BigShot-laitetta ja stansseja. Paksut stanssit leikkaavat muovia vaivatta, joten erilaisten leikekuvioiden tekeminen oli helppoa. Otin kurssille mukaani yhden lempistansseistani, monikäyttöisen 'Ornate Plate':n. Jotta kaunis kuvio tulisi mukavasti esille, ideoin käyttäväni stanssia mustavalkoisen pussukan koristelemiseen. Ja tällainen siitä sitten lopulta tuli:

In the classroom there were two BigShots that could be used for decorating the projects. The thick, Bigz dies cut plastic easily so making decorative elements was super easy. I took one of my favourite dies with me, the versatile Sizzix Bigz Die - Ornate Plate, as I had the vision of creating a simple black and white tote with large die-cut embellishments. I have to say that it turned out even better than I expected :)

(Lisätietoja stanssista yllä olevasta linkistä - For product info follow the above link)


Tässä kuva materiaaleista, joita käytin pussukkaan (+ valkoinen vetoketju): 

Here's a photo of the materials (+ white zipper) I used for this bag:




Laukun koko on mukavan reilu, 12 cm x 9 cm x 14 cm. Siinä kulkee vaikkapa pino leimasintyynyjä seuraavaan askartelutapahtumaan.

The size of the bag is 12 cm x 9 cm x 14 cm. It is big enough to store a pile of stamping ink pads for bringing to my next scrapbooking crop.
 





Netissä on paljon ohjeita ja vinkkejä muovipussien sulattamisesta kiinnostuneille. Kurkkaa vaikka tämän linkin taakse - tässä Pinterest-kokoelmassa on huima määrä ideoita muovipussien kierrättäjille!

Interned is packed with instructions and tutorials on how to iron and fuse plastic bags. This link takes you to a great starting place - this Pinterest board contains over 200 ideas of how to upcycle plastic bags!


6 comments:

  1. Wau, upea lopputulos! Itseänikin houkuttaisi kamalasti jonnekin kurssille meno; ryhmäpaine auttaa mua saamaan jotain ihan valmiiksi asti, olen huomannut:)

    ReplyDelete
  2. no jopa on upea lopputulos! ja varsin mielenkiintoinen tekniikkakin, ehkä pitää ruveta hamstraamaan erilaisia pusseja :D

    ReplyDelete
  3. Siis vau! Onpa mielenkiintoista ja lopputulos on upea!

    ReplyDelete
  4. Tämäpä on mielenkiintoinen ja ihanan ihana lopputulos.

    ReplyDelete
  5. Tuo pussukan muoto on kovin mielenkiintoinen, onko sulla jotain ohjetta olemassa siihen?

    ReplyDelete


Thank You for Your comment. I'm so happy You stopped by!

Kiitos viestistäsi. Kiva, kun kävit blogissani!